A&A-lehti: Syksy tulee - olenko valmis?
19.9.2011Atoopikon aivoituksia 4/2011, Allergia & Astma -lehti
Pihalla on siellä täällä keltaisia lehtiä, joita ryntäilen keräämään pois. Ei vielä, sydän huutaa. Kesä oli niin hieno, etten halua luovuttaa syksylle vuoroa. Jokavuotiseen lapsenmieliseen tapaani toivon kesää riittävän jouluun asti. Aurinko onneksi lämmittää ihanasti vieläkin. Wilmaa ulkoiluttaessa kuljen niskat mutkalla kasvot aurinkoon päin käännettynä ja imen päättäväisesti joka säteen talteen. Vielä kun siihen on mahdollisuus.
Tänä kesänä iho nauroi, suorastaan hekotti. Sai kerrankin ottaa aurinkoa sydämensä kyllyydestä ja tuntea kuinka iho eheytyi ja vahvistui. Perusvoiteita meni edelleen kilokaupalla, mutta sainpas nähdä, että pigmenttiä on ihossani jäljellä. Iho ruskettui ja kutina hiljeni. Tunsin itseni oikein ihmiseksi! Säännöllinen, maltillinen auringossa ja varjossa oleminen tuotti tulosta.
Seesteistä oloa kesti seuraavaan sorruttuun graavilohileipään tai makkaran päälle siipalta salaa sipaistuun sinappiin asti. Niin, taisinpa jo aiemmassa numerossa kertoa, että näitä ei ihoni kestä. Ajattele, että heikko ihminen unohtaa kohtalokkaaksi hetkeksi vuosien mittaan tutuksi tulleen piinan ja antaa makunystyröille määräys- ja toimeenpanovallan. Ja tekee sen vielä siipalta salaa. Kyllä ihana makuelämys kolkuttaa omaatuntoa seuraavana päivänä, kun käsivarsien ja reisien sisäpinnat ovat täynnä röhkäistä, märkivää näppylää ja kutina kuin nokkosrokossa. Kutinaa, rapsutusta, polttelua, kipua, kutinaa, rapsutusta… Ja tervemenoa tasainen rusketus. Joskus kysyn itseltäni: elänkö oikeasti omaa vai ihoni elämää?
Kun suuri kysymys iskee tajuntaan, on syytä pysähtyä. Elämä on täynnä houkutuksia. Jos niihin tietoisesti sortuu, on seuraukset kärsittävä. Mutta miksi sortuu – se on pohtimisen paikka. Luulisi jo tämän ikäisen ihmisen tietävän, ettei elimistöään kannata turhaa kuormittaa. Tämän kysymyksen äärelle pysähdyin jo viime keväänä, kun pääsin mukaan työkykyä ylläpitävään Aslak-kuntoutukseen. Löytämäni vastaukset olivatkin odotettua paljon suuremmat.
Yksityisyrittäjänä teen töitä oikeastaan aina, viikolla ja viikonloppuisin, aamusta iltaan. Työhuoneeni kotona on alkanut sekoittaa työt ja kotityöt. Alkuajan euforia yksityisyrittämisen “vapaudesta” onkin muuttanut elämäni hiljaa ja salakavalasti kiinteäksi työmössöksi, ja jolloin on aina huono omatunto. Lakanoita mankeloidessa tulisi minun istua koneen ääressä ja koneen ääressä huomaan miettiväni pesemättömiä pyykkejä. Oravanpyörä lisää väsymystä ja iho on ärtynyt, kuten itse nainenkin. Uni, jonka tuloa saa odottaa joskus tuntikausia, on heikkolaatuista. Siksi aina väsyttää ja tuntuu, että pitäisi nukkua vielä enemmän. Mutta jos nukkuu enemmän, on huono omatunto menetetystä työajasta. Stop!
Meistä moni on kokenut saman, työuupumuksen. Silloin motivaatio ja työilo ovat tipotiessään. Uupumisen seuraukset ovat hyvin henkilökohtaisia, mutta yksi niistä voi olla väärä tapa syödä. Lisäksi suurta tehottomuutta tuntiessaan haluaa palkita itsensä vaikkapa herkuilla, joiden tietää tekevän itselleen hallaa. Tämän asian tiedostamisen ohella muutkin elämäni osa-alueet ovat nyt huollossa. Kaikki alkoi kuitenkin pysähtymisestä. Minä en olisi itse vääristynyttä elämäntapaani huomannut ilman ulkoista sysäystä. Tiesin vain jonkin olevan vialla. Nyt olen valmiimpi syksyä varten.
Teksti on Allergia ja Astma -lehdessä pitämästäni kolumnista.